Ako Kiiski
Moi, tervetuloa nettisivuilleni.
Olen Ako Kiiski, Lahdesta kotoisin oleva helsinkiläinen muusikko ja musiikintekijä.
En keksinyt itse ideaa siitä, että alkaisin soittaa bassoa. Olin soittanut aiemmin pianoa ja trumpettia. Isäni ehdotti, että opettelisin vähän soittamaan bassoa. Näin voitaisiin joskus käydä yhdessä perhebändillä keikalla. Sain siis joululahjaksi basson ja bassotunteja. Perhebändi ei ole kauhean montaa keikkaa tehnyt, mutta tuosta käynnistyi mahtava retki, jolla olen edelleen.
Olen päässyt soittamaan keikkoja ja kiertueita lukemattomien mahtavien artistien ja muusikoiden kanssa. Ensimmäinen Suomea kiertänyt bändini oli Riki Sorsa & Leirinuotio-orkesteri. Viimeisimpänä olen ollut mukana Juha Tapion bändissä. Tähän väliin mahtuu monenlaista, esim. Guitar Slingers, Ben Granfelt Band, Jore Marjaranta, Revolver, Johanna Kurkela, Vesa-Matti Loiri, Lenni-Kalle Taipale, Sami Pitkämö, LoveBand…
“Muistan jo tuolloin ajatelleeni, että jotain tällaista voisi olla kivaa tehdä työkseen… Olen samaa mieltä edelleenkin.“
Studiotyöt ovat kiinnostaneet aina ja kiinnostavat edelleen. Levytettyjä raitoja on tällä hetkellä hieman yli 1300. Muutamia levyjä olen tuottanut itsekin.
Varsinkin viime vuosina olen työskennellyt paljon TV:ssä. SuomiLove:ssa olen kapellimestarina ja musiikkituottajana. Viime vuosien muita TV-ohjelmia, joissa olen muusikkona ovat esim Vain elämää, The Voice of Finland, Tanssii Tähtien kanssa…
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta kappaletta ollaan soitettu vuosien varrella TV:ssä. Tuhansia joka tapauksessa. Itse en ole kirjaa valitettavasti pitänyt, mutta erään laskutoimituksen mukaan pelkästään vuonna 2019 olisin ollut mukana soittamassa n 350 eri kappaletta…
Mielestäni hauska yhteensattuma on se, että tein ensimmäisen TV-keikkani n 15-vuotiaana Ylen Koulu-TV:n ohjelmassa. Kuvaukset olivat samaisessa studiossa, jossa aika kauan myöhemmin kuvattiin SuomiLoven neljä ensimmäistä tuotantokautta. Muistan jo tuolloin ajatelleeni, että jotain tällaista voisi olla kivaa tehdä työkseen… Olen samaa mieltä edelleenkin.
Teen mielelläni kaikenlaisia musiikkialan töitä. Joten olipa kyse keikoista, bassoraidoista, soittotunneista, jousisovituksista tai vaikkapa TV-, levy- tai konserttituotannoista, ota yhteyttä!
Toivottavasti viihdyt sivuillani. Lisää materiaalia on tulossa!
Ako
Bassoavain oy
Bassoavain Oy on yritykseni, jonka toimialaan kuuluu mm.:
Esiintyminen
TV-ohjelmien musiikkituotanto
Live-konserttien ja erilaisten tapahtumien musiikkituotanto
Levytuotanto
Sovitus, sävellys, sanoitus
Jousi- ja orkesterisovitukset
Opetustoiminta
TV-tunnareiden ja score-musiikin tuotanto